Naamiot

Naamiotyöskentelyä voidaan käyttää yhtenä taideterapian toimintamuotona.
  • Naamiot voivat toimia sillanrakentajina tukahdutettujen tunteiden ja tietoisuuden välillä.
  • Naamiota savesta työstäessä voi työstää tunteita mielessä, ja myös aistia niitä käsien ja silmien kautta.
  • Pelkkä tunteiden ymmärtäminen rationaalisella tasolla ei kuitenkaan riitä, ne on myös koettava.
  • Tunteet saavat luvan tulla läsnä oleviksi naamiossa.
  • Naamio suojanaan henkilö voi taiteellisen esittämisen kautta samaistua etsimäänsä tunteeseen tai persoonallisuuteen.

TUNNENAAMION VALMISTUS
(Teksti ja kuvat:©Hilkka Putkisaari, Artera Terapiapalvelut)
 
Tunnenaamion valmistusprosessi on kolmivaiheinen. Ensimmäinen vaihe on siihen persoonallisuuteen tai sisäiseen tunteeseen ja mielikuvaan virittäytyminen, jota naamiolla halutaan välittää. Luovan työskentelyn eri elementtejä yhdistelemällä keskitytään mielikuvaan naamiosta: millaisia värejä, muotoja se saa? Onko mielikuvassa esim. jokin abstrakti hahmo (fantasianaamio), luonteenpiirre/persoonallisuus (karaktäärinaamio) tai eläintä muistuttava hahmo esim. oma voimaeläin (eläinnaamio). Toinen vaihe on varsinaisen naamion valmistus ja kolmas vaihe on valmiin naamion jakaminen eli esittäminen luovan taidetyöskentelyn keinoin. Keskityn tässä ohjeessa pelkästään naamioprosessin toiseen vaiheeseen.

1. Savimuotti
Kun mielikuva on vahvistunut, aloitetaan hahmon varsinainen työstäminen. Aluksi tehdään sanomalehdestä maalarinteipin avulla tiivis ovaalinmuotoinen pohja savimuotin tueksi. Tämän pohjan päälle aletaan muotoilla savesta mieleen noussutta hahmoa. Hahmon muoto voi vielä "elää" työstämisen aikana. Työstämisen aikana voi käydä omassa mielessään keskustelua naamion kanssa. Mieleen nousevia kysymyksiä voivat olla esim. kuka olet? mitä haluat kertoa? mistä tulet? jne.

2. Paperinaamio
Kun savimuotti on valmistunut, aletaan sen päälle koota paperista varsinaista naamiota. Jotta paperinaamion irroittaminen savipohjasta onnistuisi, kannattaa saven päälle laittaa tuorekelmua (ks. kuva 5). Paperina voi käyttää monenlaisia paperilaatuja esim. lumppu- ja selluloosapaperia (sanomalehtipaperi) tai kuitukangaspaperia. Voimapaperia käytettäessä pitää paperia ensin liottaa, jotta siitä tulisi helpommin muotoiltavaa. Parasta paperia naamioon on varsinainen naamiopaperi, mutta sitä pitäisi tilata Italiasta asti. 
Paperi revitään pieniksi paloiksi, jotka tapettiliisteri-liimaseoksella (suunnilleen 1 rkl liiterijauhetta 3 desiin vettä + liimaa) kiinnitetään reunoista toistensa päälle. Kun paperia on liisteröity vähintään neljä kerrosta, pohjan annetaan kuivua. Parasta on, jos naamio voi rauhassa kuivua esim yön yli, mutta kuivumista voidaanmyös nopeuttaa lämpöpuhaltimella.
Riittävästi kuivunut naamio (pysyy kasassa) irrotetaan varovasti savipohjasta ja kuivattamista voidaan jatkaa lämpöpuhaltimella. Muottia vasten ollut pinta käsitellään vielä kertaalleen liimaseoksella. Seuraavaksi siistitään naamion reunat ja leikataan silmäaukot (jos naamioon ylipäätänsä halutaan silmäaukot). Samaa savimuottia voidaan vielä myöhemmin käyttää uudelleen, jos se säilyi ehjänä irroituksesta.

3. Naamion pohjustus/pintakäsittely
Naamion pintakäsittelyssä voi käyttää valmista pohjustusainetta (Gesso), jota on saatavissa taiteilijatarvikeliikkeistä. Pohjustuskäsittely uusitaan 2 - 3 kertaa. Pohjustuksen annetaan aina kuivua kunnolla ( kuivumisaika n. 30 min) ennen uutta kerrosta. Kuivumista voi tarvittaessa nopeuttaa lämpöpuhaltimella. Lopuksi pintaa voi vielä tasoittaa hiomalla sitä varovasti  ohuella hiekkapaperilla.

4. Naamion viimeistely
Pohjustettu pinta maalataan omaa mielikuvaa vastaavalla tavalla. Tähän soveltuu parhaiten nopeasti kuivuvat, vesiohenteiset, puu - ja paperipinnoille tarkoitetut maalit (esim. perinnemaali, jota on saatavissa taiteilijatarvikeliikkeistä). Seuraavaksi hahmoa elävöitetään lisäämällä esim. helmiä, nappeja, sulkia/höyheniä, nauhoja, kankaita, pitsejä tai luonnonmateriaaleja esim. naavaa, meriheinää, käpyjä. Liimaamisessa kannattaa käyttää läpinäkyväksi kuivuvaa liimaa (esim. Erikeeper, Asli) tai kuumaliimaa. Elävöittämisessä rajana on vain tekijän mielikuvitus! Naamiota sovitetaan kasvoille ja sisäpuolelle voidaan tarvittaessa liimata vaahtomuovipehmustuksia. Valmiiseen naamioon kiinnitetään lopuksi kuminauha tai solmittavat nauhat.